Viimeksi päivitetty (04.02.2011) Kirjoittanut Ilmari Juutilainen 04.12.2008
Metsänomistajan tarpeet omien metsiensä hoidon ja käytön suhteen vaihtelevat. Esimerkiksi virkistys- ja monikäyttöarvot ovat nousseet merkittäväksi osaksi metsänomistajuutta. On metsänomistajien edun mukaista, että metsätalouden ohjauskeinot tukevat monipuolisesti metsänomistajajoukon erilaisiin tarpeisiin sopivia hakkuu- ja metsien käyttötapoja.
Käytettävä kiertoaika on keskeinen metsiemme rakenteeseen vaikuttava tekijä. Taloudellisesti optimaalinen kiertoaika toteutuu teoreettisesti silloin, kun päätehakkuu suoritetaan niin, että metsän arvokasvu jää pienemmäksi kuin tulo, joka saataisiin sijoittamalla päätehakkuusta saatava tulo ja paljaan maan laskennallinen hinta vaihtoehtoiseen sijoituskohteeseen.
Metsänomistajan kannalta parhaaseen hakkuuajankohtaan vaikuttavat kuitenkin myös monet henkilökohtaiset seikat.
Julkisilla metsätalouden ohjauskeinoilla vaikutetaan optimaaliseen metsän käyttöön ja sitä kautta muun muassa metsiemme keskimääräiseen kiertoaikaan. Tuoreella veropäätöksellään hallitus pyrkii lisäämään metsänomistajien myyntihalukkuutta ja sitä kautta hakkuita. Julkisen ohjauksen tavoite tulisi kuitenkin olla, että yksityisen metsänomistajan kannalta optimaalinen metsien käyttö maksimoi samalla metsän yhteiskunnalle tuottaman kokonaishyödyn tulevia sukupolvia unohtamatta.
Kiertoaika, joka maksimoi metsänkasvumallien mukaan tuotettavan puuaineen laadun, määrän ja arvon, on merkittävästi pidempi kuin talousteorian mukaan optimaalinen kiertoaika, sillä jälkimmäisessä muun muassa korkovaikutus tekee kannattavammaksi ottaa pienemmät tulot heti kuin suuremmat tulot myöhemmin. Pidempää kiertoaikaa käyttäen voidaan tuottaa enemmän laadukasta sahapuuta, joka on hidaskasvuisten metsiemme kilpailuvaltti myös tulevaisuudessa ja mahdollistaa puuraaka-aineen korkean jalostusasteen.
On esitetty myös, että kiertoaikaa jatkamalla voidaan lisätä puustopääomaa ja metsien hiilinielua ja samalla hidastaa ilmastonmuutosta.
Toistuvat avohakkuut lisäävät vesistökuormitusta, kun metsänkasvulle arvokkaita ravinteita huuhtoutuu. Metsän virkistys- ja matkailuarvo on tutkimusten mukaan myös keskimäärin huonoimmillaan avohakatuissa ja vahvasti käsitellyissä metsissä ja taimikoissa. Pidempi kiertoaika lisäisi siten myös mahdollisuuksia monikäyttöön.
Myös monien eliölajien on todettu kärsivän avohakkuiden pirstomista metsistä ja vaativan vanhaa metsää ja järeää lahopuuta elääkseen. Pidempi kiertoaika parantaisi näiden metsälajien elinmahdollisuuksia ja auttaisi vähentämään alueellisia sukupuuttoja. Useat sienet, mustikka ja monet mustikasta riippuvat lajit kuten metsäkanalinnut näyttävät kärsivän kiertoajan lyhenemisestä.
Metsästä saatavat virkistysarvot, niiden tulopotentiaali sekä keruutuotteiden ja riistan arvo kohdistuu laajalle ihmisjoukolle. Metsän luonto‑, ympäristö- ja kulttuuriarvot koskevat koko yhteiskuntaa. Mikäli luonto- virkistys- ja ympäristöarvot ovat suurimmillaan puustoisissa metsissä, kuten on esitetty, niin yhteiskunnan kannalta optimaalinen kiertoaika on pidempi kuin tämänhetkisen ohjausjärjestelmän luoma, metsänomistajan kannalta taloudellisesti optimaalinen kiertoaika.
Monikäyttöarvojen merkityksen kasvaessa lisääntyy myös metsänomistajien kiinnostus pidennettyyn kiertoaikaan ja jatkuvaan kasvatukseen. Nykyjärjestelmä ei kuitenkaan vastaa tähän tarpeeseen. Ottamalla käyttöön hyvin kohdennettu pidennetty kiertoaika ja sitä tukevat julkiset ohjauskeinot olisi kuitenkin mahdollista parantaa merkittävästikin metsiemme monikäyttöarvoja heikentämättä puuntuotantoa tai metsänomistajien tulosta.
Ohjauskeinot, jotka vastaavat joustavasti metsänomistajien tarpeisiin, ovat kustannuksiltaan tehokas tapa lisätä metsien yhteiskunnallista monikäyttöarvoa vahingoittamatta metsänomistajien etua. Suomalainen korkealaatuinen ja monitieteinen metsien tutkimus tuottaa ajantasaista tietoa metsien kokonaishyödyistä, arvoketjuista ja eri hoitovaihtoehtojen vaikutuksesta.
Nyt olisi korkea aika hyödyntää tämä tutkimusosaaminen ja valita metsätalouden ohjauskeinot niin, että ne tuottavat yhteiskunnalle parhaan mahdollisen kokonaisarvon monipuolisesti ja kestävästi.
Millainen metsätalouden parempi ohjausjärjestelmä sitten olisi käytännössä? Sen tulisi kannustaa tuottamaan yhtä aikaa laadukkaaksi tukkipuuksi kelpaavaa ja korkean jalostusasteen mahdollistavaa puuraaka-ainetta sekä luonto‑, ympäristö- ja virkistysarvoja.
Alueellista metsänsuunnittelua tulisi edistää, sillä kokonaishyötyjen optimointi vaatii metsänomistajien yhteistoimintaa. Metsänomistajien päätäntävaltaa rajoittavat ohjauskeinot ovat kalliita valvoa, mutta myös ristiriidassa omaisuudensuojan kannalta, joten ohjauksen olisi käytettävä vapaaehtoisuuteen perustuvia kannustimia.
Ja mikä tärkeintä, vastapainoksi lyhyeen kiertoaikaan kannustaville, uudistuspainotteisille tuille tarvittaisiin kannustimia pidennettyyn kiertoaikaan tai jatkuvaan kasvatukseen siellä, missä metsäpeitteisyyden jatkuvuudesta saatavat hyödyt ovat merkittäviä. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi suojelualueita yhdistävät ekologiset käytävät, suositut ulkoilualueet ja maiseman tai riistan kannalta tärkeät metsäalueet.
Metsäinventointien perusteella nuorta puuta riittää, ja uudet vaihtoehdot talousmetsien hoitoon saattaisivat jopa lisätä markkinoille tulevan puun määrää, mutta etenkin ne kohentaisivat sen laatua.
Suojelumetsien lisäämiseen keskittyvän Metso-ohjelman lisäksi tarvitaan myös muita kustannustehokkaita, vapaaehtoisuuteen perustuvia ohjauskeinoja talousmetsien luonto‑, virkistys- ja ympäristöarvojen lisäämiseen metsänomistajien etua ja kansantaloutta unohtamatta. Paineet puuraaka-aineen käytön kasvattamiseen ovat kovat, mutta siitä huolimatta metsien monikäytön edellytyksiä ei saisi heikentää – ei meiltä eikä tulevilta sukupolvilta.
Hannu Heikkinen, Ilmari Juutilainen, Mikko Jokinen
Julkaistu maaseudun tulevaisuudessa 25.8.2008
