Viimeksi päivitetty (30.11.1999) Kirjoittanut Ilmari Juutilainen 04.02.2007
Kalevassa julkaistiin 17.1 juttu liittyen kaupungin ranta-alueiden hoitoon. Jutussa esitettiin näkökantoja, joiden mukaan kaupungin tulisi siistiä ranta-alueita nykyistä ahkerammin. Haluaisin esittää aiheeseen liittyen muutamia vastakkaisia näkökantoja.
Rantapusikot eivät ole rumia – päinvastoin rantavyöhyke, jossa luonnontilaisia piirteitä on säilynyt, on kaunis kaupunkiympäristössäkin. Toisekseen rantavyöhyke tärkeänä reittinä, jota pitkin monet linnut ja eläimet kuten metsäkauriit ja rusakot pystyvät liikkumaan ja joka tarjoaa niille suojapaikan. Ja samaa tarkoitusta varten luontomaista (siis pusikkoistakin) lähiluontoa on säästettävä myös muualla. Luonnon elämä kuuluu kaupunkiinkin. Toki kaupunkiympäristöä on hoidettava ennen kaikkea ihmisasukkaitten ehdolla, mutta muita asukkaitakaan ei tule täysin unohtaa. Rantavyöhyke on tärkein alue kaupunkiluonnollemme ja sinne ei tule sijoittaa enää uusia asuntoja tai tiukasti trimattuja puistoja.
Kirjoituksessa Pertti Huuskonen oli huolissaan siitä, että Oulun kaupunkimaisuus ei näy mereltä käsin. Useimpien merellä liikkuvien kaupunkilaisten eli hiihtäjien ja veneilijöiden, kannalta tämä on kuitenkin vain hyvä seikka: Hiihtoretkellä on mukava katsella luontomaisemia, kaupunkimaisema ei piristä mieltä samalla tavoin.
Olemmeko tottuneet liian hoidettuun luontoon? Satsataanko Oulussa liikaakin varoja viheralueitten hoitoon? Erityisesti matalaksi leikattujen nurmialueitten määrä alkaa olla jo häiritsevän suuri; montako litraa bensaa kuluu Oulun nurmikoiden hoitoon? Liian monta. Vähentämällä moottorityönä tehtävää viheralueitten hoitoa säästyy paitsi rajallisia luonnonvarojamme niin myös kaupungin rahoja parempaan tarkoitukseen. Miellyttävänä pidettävä lähiluonto on lopulta vain tottumuskysymys, mutta hoidon lähtökohtana on oltava lähiluonnon kaupunkilaisille tarjoama virkistys.
Ilmari Juutilainen
Oulun Luonnonsuojeluyhdistys
