Viimeksi päivitetty (14.09.2011) Kirjoittanut Aatos 14.09.2011
Hei. Yritänpä väsätä muutaman rivin retkestämme tuossa elo-syyskuun vaihteessa Pohjois-Ruotsiin, Kebnekaiselle, joka on Ruotsin korkein tunturi, n. 2000 m ja rapiat päälle. Meitähän oli 10 reipasta retkeilijää, Kerttu, Maarit, Maarit, Sinikka, Ulla (ja yks nuori tyttö jonka nimeä en nyt häpeäkseni muista) Jouko, Pasi, Sampo ja muistaakseni meikäläinen. Ajomatkahan sinne Kebnelle oli pitkä. Kun lähdimme Haukiputaalta n. 10:ltä aamulla, niin Nikkaluoktalla,
retken lähtöpisteessä, olimme vasta muistaakseni jotain kuuden seitsemän aikaan illalla. Polttoainetta paloi melkoiset määrät. Ensimmäisen yön vietimme teltassa, n. 6 km:n päässä lähtöpaikasta. Pasi oli mennyt omia reittejään, samoin kaksi nuorta tyttöä, Ulla ja se toinen tyttö. Aamu oli minulle vähän karmea, kun vesi lillui teltan pohjalla. Oma vika kai, kun en katsonut teltan paikkaa tarkasti. Kello oli jotakin 4-5. Äkkiä vaan kamppeet kasaan. Kännykkä ja kamera killuivat kuin kaarnaveneet. Muut nukkuivat onnellisesti ja, kun ensimmäiset heräilivät, meikä
lähti kävelemään ihan yksikseen kohti Kebnekaisea, ja sitten ne kivipolut alkoivat. Niitä sitten riitti! Kuusi tuntia mulle meni tuntureiden välissä kävellen. Sauvat osoittivat heti tarpeellisuutensa; suuri apu niistä. Kebnekaisen retkeilyhotelli oli tasokas, hyvät palvelut sekä hinnat ja kovasti retkeilijöitä. Ruotsalaiset ovat muuten kauhean kohteliaita, varsinkin miehet. Tuntui vähän oudolta,
mutta mukavalta. Muut tulivat sitten urheasti muutaman tunnin päästä perille, hyvässä henkisessä ja ruumillisessa kondiksessa. Meillä oli yhteismajoitus kaksi yötä ja mainiosti tulimme juttuun keskenämme. Kivoja ihmisiä kaikki tyynni. Seuraavana aamuna, tiistaina, meillä oli tarkoitus huiputtaa tämä kuuluisa Kebnekaise, mutta sääolosuhteet estivät sen. Niinpä otimme kohteeksi Tarfalan- pieni järvi ja muutama rakennus. Hotellin receptionissa sanoivat että sinne on helppo reitti. No se oli kai sitten sitä ruotsalaista
huumoria. N. 8 km suuntaansa kivistä polkua. Ja kiviä riiitti sen sanon. En laskenut niitä, mutta arviolta 55 ja puoli miljoonaa kpl. Varsinkin yksi kohta jäi mieleen, kun piti melkein vedessä kahlata ja jyrkkä rinne oikealla oli täynnä melkoisia kivä, keskimäärin tavallisen tuolin kokoisia ja isompiakin.
Mielikuvitukseni alkoi juosta että, kun muutama kivi lähtisi tulemaan rinteeltä tyyliin rolling stones, olisi siinä Aatoksella tullut kiire mennä veteen vähän harrastamaan pikauintia. Takaisin sieltä Tarfalasta meni minulla ja Tertulla noin 3,5 tuntia. Nopeimmat kuitenkin tulivat kunnioitettavasti
noin kahdessa tunnissa takaisin. Mutta, se kanjoni, jonka reunaa kävelimme Tarfalaan ja tunturit siinä ympärillä olivat upeita, tietenkin. Tämä kivinen urotyö jää kyllä mieleeni lähtemättömästi. Jos joku on jaksanut lukea tähän asti, niin vaivaan vielä muutamalla lauseella. Keskiviikkona lähdimme takaisin ja meikäläinenkin käveli yhtäsoittoa, tietenkin lepotaukoja pitäen, 19 km Nikkaluoktaan. Vietin vähemmän mukavan yön kylmässä autossa. Muut nukkuivat kivalla paikalla,
puron rannalla teltoissaan. Pasi ja kaksi tyttöä olivat omilla retkillään. Pasi oli saanut melkoisen kalan. Olikohan se harjus? Noin 2-3 kg kuitenkin. Lopuksi: aika mukava retki. Ei minusta varsinainen vaellus, mutta kokemus sinänsä. Joitakin vinkkejä rohkenen vielä tähän lisätä: sadevarusteet ovat osi tärkeät,rinkassa sadesuoja ja varavaatteet. Rinkan paino kannattaa miettiä. Meillä vaihteli rinkkojen painot 4,5:stä noin
20 kiloon. Teltan on oltava hyvä ja teltan alusta kannattaa katsoa tarkasti - voi tehdä vaikka pienen ojan, josta vesi pääsee juoksemaan pois. Kävely oli hidasta, n. 2.5-3 km tunnissa, mutta kyllä sitä jaksaa. Meikäläinenkin sen 19 km päivässä ja ylipainoa on, eikä kaksinen kuntokaan. Sauvoja suosittelen. Netistä voi tietenkin katsoa ohjeistuksia. Eläimiä näimme vähän. Muutaman poron ja ketun ja joku oli nähnyt pöllön. Ei kai paljon muita eläimiä. Tälläisen kertomuksen väsäsin. Aatos J.K. Polttoainelaskua odotan kauhulla. Liitekuvat otin googlesta ilman lupaa.
