Olemme jo monen vuoden aikana kulkeneet Oulujokilaakson Tervareitistöä pääosin patikoiden, mutta myös hiihtäen. Vuosi sitten matkamme päättyi Utaseen ja nyt on tarkoitus kulkea patikoiden Utasesta Rokualle. Matkaa kertyy reitille yhteensä 25 km. Reitti on merkitty maastoon ja kulkee osin tiepohjilla Rokuan Kuntokeskukseen, jossa voimme saunoa ja ruokailla retken päätteeksi.
Oheisesta linkistä pääset Tervareitistön nettisivulle, josta löydät edelleen linkin Tervareitistön taskukarttaan. http://www.ymparisto.fi/default.asp?node=25912&lan=fi
Ahmasjärven rannalla on laavu, jossa yövymme.
La 1.10. kertyy matkaa 12,5 km ja su 2.10. 12 km. Ryhmän tarpeiden mukaan järjestellään yöpyminen. Puolijoukkueteltta kaminoineen on yksi vaihtoehto.
Matkaamme kimppakyydein ja viemme autot Rokualle, josta taksikyydillä palaamme Utaseen.
Voimme viedä yöpaikkaan Ahmasjärvelle auton, johon jätämme yöpymiseen liittyvää tavaraa.
Omat eväät, ruokailu sovitusti pienryhmissä 2-3 henkeä/Trangia tms keitin.
Kuluja tulee kimppakyydistä, taksikyydistä, saunomisesta ja ruokailusta Rokualla. Lisäksi omat eväät ja ruokailu pienryhmissä.
Alustava aikataulu: lähtö lauantaina klo 12 Oulusta ja paluu sunnuntaina klo 18 Ouluun.
Voit ilmoittautua retkelle tähän sähköpostiin. Lisätietoa saat Raijalta, puhelin 040 771 8050.
Ilmoittaudu 20.9. mennessä, jotta voidaan järjestellä yöpymistä.
EventList powered by schlu.net