kalenteri

Hengettömien mäntyjen juuret istuvat ikisuon kosteassa turpeessa. Suoerämaan lakeuden tuuli vierittää teräväreunaisia kiteitä ladun pohjalle. Jos pysähdyt, kuulet tuulen äänen ja jos käännät pään pois tuulesta, erotat vain sydämen iskujen suonien läpi työntämän veren kohinan. Puhtaan kirpeä ilma kihelmöi nenässäsi. Silmien edessä aukeaa varjoton, horisontissa taivaasta roikkuva valkea maa. Hirvi on jölkyttänyt ladun editse ja metsäsaarekkeen hömötiainen varoo häiritsemästä erämaalta tuoksuvaa tunnelmaa. Lämmitämme autiotuvan, laitamme ruoan, rupattelemme ja lepäilemme lihaksemme raukeiksi. Paluumatkalla etsimme tutut näreet ja metsäsaarekkeiden muodot, joita myötäillen poistumme erämaasta, joka ei ole meistä tietääkseenkään, mutta kuitenkin huolellisesti lakaisee jälkemme paksun valkoisen maton alle.