Viimeksi päivitetty (10.04.2011) 22.09.2009
ALOITE 22.9.2009
Taustaa
Henkilöautoliikenteestä aiheutuu monenlaisia haittoja kuten kasvihuonekaasu päästöjä sekä melusta, pölystä ja saasteista johtuvat terveysongelmat. Henkilöautoilua vähentämällä näitä ongelmia voitaisiin pienentää. Samalla liikenneinfran kehittämiseen ja ylläpitoon kuluva rahamäärä pienenisi.
EU:n vuonna 2007 tekemä päästövähennyssitoumus asettaa Suomessa tavoitteeksi 16 % päästövähennyksen liikenteen päästöjen osalta. Valtioneuvoston liikennepoliittisen selonteon mukaan henkilöautojen päästöjen vähentäminen ei yksinomaan riitä, vaan tarvitaan muitakin toimenpiteitä. Selonteossa velvoitetaan kuntia osallistumaan liikenteen päästövähennysten toteuttamiseen.
Oulun kestävän kehityksen ohjelma asettaa vuosien 2005-2008 tavoitteeksi joukkoliikenteen osuuden kasvattamisen henkilöautoliikenteen kustannuksella.
Henkilöautoilun vähentämisen keinoista Oulun seudulla on pikaisesti tehtävä konkreettinen suunnitelma.
Suunnitelman laadinnan tulisi tapahtua Oulun seudun liikennejärjestelmätyöryhmän ohjauksessa.
Näkemyksemme mukaan nykyisten keinojen lisäksi on siis otettava käyttöön uudenlaisia keinoja, jotta henkilöautoilu vähenisi. Tällaisia keinoja voivat olla mm. kaupunkiautoilun maksullisuuden lisääminen pysäköintipolitiikan ja lisäksi noin viiden vuoden päästä esim. GSM- tai konenäkötekniikkaan perustuvien tienkäyttömaksujen avulla. Oulun seutu voisi tässä edelleen kirkastaa huipputeknologiaseudun imagoaan ottamalla uuden tekniikan eturivissä käyttöön. Tärkeää on myös kiinnittää huomioita seutukunnan eheään yhdyskuntarakenteeseen, jossa työpaikat ja palvelut ovat saavutettavissa kävellen, pyöräillen tai joukkoliikenteen avulla.
Oulun luonnonsuojeluyhdistys tulee seuramaan aloitteen etenemistä uutisoimalla aika ajoin liikennemäärien kehityksestä ja liikenteenvähentämisstrategian valmistelussa tapahtuvista edistysaskelista.
Valtioneuvoston liikennepoliittisessa selonteossa (17/2008) todetaan liikenteen oleva erittäin merkittävä kasvihuonepäästöjen aiheuttaja. Selonteko asettaa tavoitteeksi henkilöautoilun määrän vähentämisen kaupunkiseuduilla (s.14): ”Henkilöautoliikenteen päästöt ovat nykyisin suurimmat ja niitä on mahdollista myös vähentää eniten. Tekniikan kehittyminen ja autokannan uudistuminen vähentävät henkilöautojen päästöjä, mutta niin hitaasti että myös muita toimia tarvitaan. Päätöksissä on otettava huomioon se, että henkilöautoilulle ei käytännössä ole vaihtoehtoa alueilla, joilla ei ole riittävää joukkoliikenteen tarjontaa.”
Liikennepoliittisessa selonteossa velvoitetaan myös kuntia kantamaan osansa henkilöautoliikenteen vähentämisestä (s. 58): ”Myös kuntien on omalta osaltaan kannettava vastuuta liikenteen kasvihuonepäästöjen vähentämisestä. Kuntien päätäntävallassa ovat esimerkiksi liikenteen hinnoittelu ja pysäköinnin sääntely kaupunkikeskustoissa. On välttämätöntä, että kuntien maankäyttöratkaisut ovat ilmastopolitiikan kannalta kestäviä ja vähentävät henkilöautoliikennettä.”
Oulun seudun osalta nykyiset keinot eivät riitä henkilöautoilun vähentämiseen, vaikka henkilö-autoliikenteen vähentämistä edellytetään niin EU:ssa kuin kansallisella ja kunnallisellakin tasolla.