Viimeksi päivitetty (10.04.2011) 23.01.2011
• Maasto-opetuskohteita Oulun kouluille ja päiväkodeille. Oulun kaupungin ympäristövirasto 1995. Opuksessa on kuvattu noin 50 kohdetta Oulusta, koulun lähimetsiköistä Sanginjokeen. Kuvaus sisältää kartat kohteista, joihon usein merkitty havaintopisteitä, joiden kasvillisuutta on selvitetty. Myös eläimistöstä on kerrottu..
• Kaupunkipuron ekologinen ja sosiaalinen merkitys kaupunkisuunnittelussa - tapaus Rekolanoja. Suunnittelumaantieteen pro-gradu tutkielma 2005. Käydään läpi Vantaalla sijaitsevan ojan vihervyön merkitystä, muistellaan menneitä ja suunnitellaan tulevaa.
• Ekologinen verkosto ja kaupunkien maankäytön suunnittelu. Ympäristöministeriö 2005. Ohjeistetaan teiden, asutusalueiden ja monien muiden ympäristöjen ja rakennelmien aiheuttamaa estettä eläinten liikkumiselle. Esitetään menetelmä taajamarakenteiden eläinten liikkumiselle aiheuttamaan esteen graafiseen havainnollistamiseen. Menettelyä suositellaan hyödynnettäväksi kaupungin viheralueita kutistavia toimenpiteitä suunniteltaessa. Oulu oli mukana esimerkkikaupunkina.
• Kuntametsien hyvä hoito. SLL, 2002. Eräs perusteltu ehdotus kuntametsien hoidon kehittämiseksi.
• Kontiolahden ympäristöohjelma 2000. Mainitaan, että lähiluontokohteet aiotaan kartoittaa ja julkaista niistä opasvihkonen. Internetistä ei löydy mitään viitteitä siitä, että näin olisi todella tehty. Ilmeisesti homma on jäänyt aikeen tasolle.
• Oulu kasvaa kestävästi 2005-2008 – Oulun kaupungin kestävän kehityksen politiikka (agenda 21). Oulun seudun ympäristövirasto 2006. Tässä on Oulun kaupungin itselleen hyväksymiä tavoitteita ja toimenpiteitä kestävän kehityksen edistämiseksi.
• Oulun viheraluejärjestelmä : tavoitesuunnitelma 1999. Oulun kaupunki 1999.
• Oulun yleiskaava 2020 : viher- ja virkistysaluesuunnitelma. Oulun kaupunki 2000.
• Pateniemen suuralueen viheraluesuunnitelma. 2001. Oulun Kaupunki.
• Ympäristö ja hyvinvointi. Tapaninen A 2002.
• Eräiden Oulun alueiden luonnontilan perusselvitys. Osat 1 ja 2. Oulun kaupungin ympäristövirasto 1988 ja 1989.
• Metsä kaupungissa. Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja C55. 2000.
• Luonnonsuojeluajattelusta ympäristökasvatukseen. toim. Jouko Jokisalo, Timo Järvikoski, Kari Väyrynen. Oulun yliopisto, 1995.
• Luonnon politiikka. toim. Yrjö Hila ja Ville Lähde. Vastapaino, Tampere, 2003.
• Ympäristöasennebaromteri. Leena Kaila-Kangas. Vesi-ja ympäristöhallitus, 1994.
• Kainuulaisten metsäasenteet 1997. Erkki Mäntymaa, 1998.
• Ympäristökasvatus ympäristöasenteiden muokkaajana: Kainuulaisten nuortenympäristöasenteet ja niihin vaikuttaminen. Markku Karkama. Syventävienopintojen tutkielma, Oulun yliopisto, Kajaanin opettajankoulutuslaitos, 1989.
• Suomalaisten metsäasenteet ja käsitykset puun käytöstä: puun vuoden haastattelututkimus. Mika Mustonen, Suomen metsäyhdistys, 1996.
• Suomalaisten metsäasenteet ja metsätiedot. Harri Hänninen, Suomen metsäyhdistys, 1994.
• Ekologinen tietämys ja metsäsuunnittelu: menetelmiä, näkökulmia ja tutkimustuloksia. toim. Ron Store ja Esa Heino. Metla, Kannuksen tutkimusasema, 2005.
• Metsän kätköissä - Suomen metsäluonnon monimuotoisuus. toim. Timo Kuuluvainen, Edita, Helsinki, 2004.
• Linking ecological and social systems in cities: urban planning in Finland as a case. Vesa Yli-Pelkonen ja Jari Kuuluvainen 2005: Biodiversity and Conservation 14: 1947-1967
• Species number, historical elements and protection of threatened species in the flora of Helsinki, Finland. Inkeri Vähä-Piikkiö, Arto Kurtto & Ville Hahkala 2004: Landscape and Urban Planning 68: 357-370.