Viimeksi päivitetty (10.04.2011) 30.01.2011
Sanginjoen retkeilyalue on Oulun kaupungin omistama ja ylläpitämä laaja virkistysalue. Mahdollisuudet alueen hyödyntämiseen virkistyskäyttöä entisestään lisäämällä ovat hyvät kun ottaa huomioon alueen sijainnin Hiukkavaaran takana, vain parin kymmenen kilometrin päässä keskustasta.
Meille oululaisille luonnonystäville Sanginjoki retkeilykohteena ehdoton numero yksi. Vaikka metsätalous on monin paikoin vahingoittanut luontoarvoja, niin komeita metsäkuvioita on säilytetty sen verran, että alue soveltuu retkeilymaastoksi ja harvinaisten metsälajien kodiksi huomattavasti Oulua muualla ympäröivää talousmetsää paremmin. Alueella esiintyykin peräti noin kahtakymmentä alueellisesti uhanalaista lajia. Retkeilypolkua on viitisentoista kilometria sekä useita laavuja ja tulipaikkoja. Sanginjoki on hyvinkin verrattavassi keskivertoon Etelä tai Keski-Suomen kansallispuistoon niin kokonsa, vanhan metsän pinta-alan, uhanalaisten lajien määrän kuin retkeilyrakenteiden laajuuden perusteella mitattuna.
Sanginjoen retkeilyalue on paras ja miltei ainut paikka, josta voitaisiin kehittää oululaisille oma 'Pohjolan Nuuksio' - eli jokaisen kaupunkilaisen saavutettavissa oleva kansallispuistotasoinen retkeilyalue.
• Sanginjoki on Oulun seudun merkittävin retkeilykohde, vuotuinen käyntimäärä on yli 50 000.
• 1900-luvun ojitusten, puupeltojen ja aukkohakkuiden jäljet ovat häviämässämaastosta onnistuneiden ennallistamistoimien tuloksena.Virkistyskäyttäjille pienoiserämaan ja luonnonmetsän tunnelma on miellyttävä, rauhoittava ja myös ympäristökasvatuksellisesti merkittävä.
• Sanginjoella tavataan lukuisia vanhojen metsien ja korpien lajeja, jotka ovat muualta lähiseudulla jo miltei hävinneet. Sanginjoen metsät tarjoavat vaativalle metsälajistolle turvapaikan ja leviämiskeskuksen, jonka avulla lajeja tavataan Oulunkin seudulla pitkälle tulevaisuuteen.
Tähän tavoitetilaan pääsemiseksi on retkeilyvarustelun palvelutasoa vähitellen nostettava ja Sanginjoen alue kokonaisuudessaan (tai ainakin valtaosiltaan) suojeltava metsätalouskäytöltä. Lisäksi virkistyskäyttöä ja luonnontilaistumista eniten haittaavat ojitukset ja puupellot on ennallistettava. Ennallistaminen ja siihen liittyvä puunkorjuu tulee suorittaa seuraavan viidentoista vuoden aikana, jonka jälkeen Sanginjoen luonnon hoito jätetään kokonaan luontoäidin vastuulle.
Luontojärjestöjen suojelualoite käynnisti prosessin, jonka tuloksena Oulun kaupunki on vuonna 2009 laatinut uuden hoito- ja käyttösuunnitelmam Sanginjoen virkistysalueelle. Prosessin tuloksena suojeltiin noin 10 % Sanginjoen metsäistä siten, että suojelumetsä muodostaa kapean ja pitkän suojelualueen Isokankaanjärveltä Polvikankaalle. Lisätietoa hoito- ja käyttösuunnitelman suunnitteluprosessista kaupungin nettisivuilla:
Teknisen keskuksen projektisivu
Suikalesuojelu ei riitä! Oululaiset haluavat Sanginjoelle kansallispuiston. Perusteet Sanginjoen suojelulle.
Myös kaupunkilaiset kannattavat Sanginjoen suojelua kuten käy ilmi mm. nettikyselyn tuloksista. Samoin edustava joukko tutkijoita, jotka ovat allekirjoittaneet vetoomuksen Sanginjoen puolesta.
Oheisessa pdf-tiedostossa on vielä lisätietoa Sanginjoen luontoarvoista. Valokuvia ja muuta lisätietoa Sanginjoesta löytyy myös sivustolta, joka esittelee Suomen merkittävimpiä suojelemattomia metsiä
Esittelyn koonti: OLSY, Oulun luonnonsuojeluyhdistys