Sitten lähdimme Myllyojan metsikköön katsomaan mitä luonnosta löytyy syksyllä. Tehtävänä oli etsiä viisi aarretta. Lapset innostuivat etsinnästä niin paljon, että jokainen löysi lehtiä, käpyjä, sammalta, jäkälää, kaarnaa, mustikoita ja puolukoita varmaan viisikymmentä! Aarteenetsinnän lomassa ihmettelimme Myllyojan mutkaisuutta, veden väriä ja roskia, joita oli ojaan heitetty. Lisäksi metsikössä oli paljon erilaisia sieniä.
Seuraavaksi juhlimme kerhon alkamista mehulla ja kekseillä, jotka nautimme metsikössä. Lapsilla olikin kova jano, sillä heillä eteneminen tapahtui pääasiassa juosten. Aikuisilla perässä pysyminen tuottikin välillä vaikeuksia.
Kun lapset olivat saaneet mehunsa juotua, he rupesivat hippasille keskenään. Piilosille aloimme yhdessä sitten, kun aikuisetkin olivat mehunsa juoneet. Samalla tutustuimme toisiimme paremmin, kun piti muistaa kuka oli vielä piilossa ja kuka oli jo löytynyt.
Lopuksi palasimme koulun pihalle, missä kokoonnuimme loppupiiriin. Kädet käsissä lausuimme lorun: luonnossa on mukavaa, luontoon pian palataan, hurraa!!!
Sateisesta säästä johtuen vietimme toisen kerhokerran torstaina 22.9. kerhopesässämme Myllyojan koululla kolmen kerholaisen ja yhden sisaruksen voimin. Yksi kerholaisista olikin uusi, joten jatkoimme toisiimme tutustumista keksimällä itsellemme luontonimet.
Sitten liimasimme täplän pantterin turkkiin tai perhosen siipeen merkiksi kerhossa olosta, minkä jälkeen päällystimme upouudet Havaintovihkot. Havaintovihkoihin alamme kirjaamaan erilaisia luonnossa tapahtuvia asioita sekä piirtelemme kuvia - myös luonnosta. Ensimmäiseksi merkinnäksi vihkoon tuli 23. päivän syyspäiväntasaus. Samalla myös mietimme, mikä se mahtaa olla?
Seuraavaksi teimme sateenkeräyspurkin, jonka veimme koulun pihalle. Seuraamme joka viikko kuinka paljon vettä purkkiin on satanut ja kirjaamme tuloksen vihkoihimme. Mikähän syksyn viikoista on kaikkein sateisin ja mikä kuivin?
Piilosilla olimme hetken aikaa ennen eväiden syöntiä. Omenat, porkkanat ja kaurakeksit sekä mehu maistuivatkin todella hyvälle. Porkkanan mussutuksen lomassa leikimme aarteenetsintää monenlaisilla esineillä.
Sitten leikimme tunnustelu-leikkiä. Jokainen kerholainen laittoi silmänsä kiinni ja sai käteensä jonkin luonnosta kerätyn asian. Tunnustelemalla piti selvittää mitä oli käteensä saanut. Erimuotoiset lehdet olivat helppoja, kuten kävyt, oksat, puolukat ja ruusunmarjat. Myös kivet tunnistettiin heti. Niitä jäätiinkin ihailemaan hieman pidemmäksi aikaa, sillä osa niistä oli karheita, osa sileitä, osa pieniä ja osa isoja ja jokainen oli kauniin värinen: punainen, valkoinen, keltainen ja tummanharmaa. Sitten menikin hankalammaksi, kun käteen tuli simpukka. Niiden värejä ja muotoja ihmeteltiin myös pitkään. Kaikkein hankalimmaksi osoittautuivat sammalet, jäkälä ja lieko. Hauskaa oli kaikilla, vaikka jokaista asiaa ei tunnistettukaan.
Kerhon lopuksi ongimme magneettikaloja. Saaliiksi ”järvestä” nousi lahnaa, madetta, taimenta, ahventa ja monia muita kaloja. Sitten keräännyimme piiriin ja kajautimme loppulorun: luonnossa on mukavaa, luontoon pian palataan, hurraa!!!
29.9.11
Aloitimme kerhon torstaina 29.9. hieman epävakaassa säässä Myllyojan koulun kerhopesässämme. Kaksi kerholaista oli viime kerralla pois, joten he saivat nyt keksiä luontonimen sekä itselleen että äideilleen. Pantterit ja perhoset saivat jälleen uuden täplän turkkeihinsa ja siipiinsä, minkä jälkeen rupesimme miettimään kerholle nimeä. Se olikin hankalaa: vaihtoehtoja heiteltiin pupuista käärmeisiin ja miekkavalaista pyrstötähtiin, mutta sopivaa ei löytynyt. Päätimme jättää ajatuksen muhimaan ja miettiä sitä uudelleen seuraavalla kerralla.
Sade oli vähän tauonnut, joten lähdimme tarkistamaan sateenkeruupurkkimme. Olipa jännittävää nähdä, paljonko vettä oli viikon aikana satanut! Pettymykseksemme purkki oli kaatunut, eikä pohjalla ollut vettä kuin tilkka jäljellä. Kokemuksesta viisastuneena laitoimme tällä kertaa pari kiveä painoksi purkin pohjalle, jotta tuuli ei pääsisi sitä enää nakkelemaan.
Sitten haimme kerhopesältä lapion ja erilaisia materiaaleja: maitopurkin, lasipurkin metallikansineen, sanomalehden, leivänpalan ja muovipullon, ja lähdimme kaivamaan ne maahan. Jokainen lapsista sai aikuisten avustuksella haudata yhden esineen. Samalla mietimme mitä materiaaleille mahtaa maassa tapahtua talven aikana? Mietimme myös sitä, että miksi niin tapahtuu? Lapset tiesivätkin jo huippuhienosti vastaukset melkein kaikkien tavaroiden kohdalla! Leivänpala tietenkin maatuu maaperän pieneliöiden toimesta, muovipullo sekä lasipurkki ja sen metallikansi taas eivät maadu. Sanomalehtipaperi ja maitopurkki olivat visaisempia, mutta vastaukset saamme sitten keväällä…
Uudelleen alkanut sade ajoi meidät takaisin sisään eväitä syömään. Lapsilla olikin jo jano, sillä he ehtivät leikkimään hippaa metsikössä ennen kuin sade yltyi kovemmaksi. Porkkana, omenat, kaurakeksi ja mehu maistuivat kaikille. Eväiden jälkeen lapset halusivat leikkiä aarteenetsintää. Se olikin niin hauskaa, että muovisia hedelmiä piilottaessa ja etsiessä meni koko loppuaika. Sitten kokoonnuimmekin jo loppupiiriin. Ensi kerralla nähdään taas!
6.10.11
Kerhokerta torstaina 6.10. oli varsin vauhdikas, vaikka sateen vuoksi jouduimme sisällä olemaankin. Lapset heittivät ulkovaatteet pois, liimasivat täplät turkkeihin ja siipiin ja loikkasivat lennossa leikkimään. Tämän kerran aiheena meillä oli eläinten talvehtiminen. Ensin mietittiin, että mitä eläimet tekevät talven tullessa? Lapset tiesivätkin jo, että osa nukkuu talviunta, osa vaipuu horrokseen ja osa muuttaa etelään. Sitten pidimme pienen tietovisan. Lapset ja yksi isä jakautuivat kahteen joukkueeseen ja miettivät (tai arvasivat), että mitkä neljästätoista eri eläimestä jäävät talveksi tänne ja mitkä muuttavat pois. Joukkueet osasivat tosi hyvin: ensimmäisellä joukkueella oli 13 oikein ja toisella 12!
Seuraavaksi lapset halusivat leikkiä jälleen kaikkien mielestä parasta leikkiä eli aarteenetsintää muovihedelmillä. Etsiessä ja piilottaessa menikin aika mukavasti myös aikuisilla, sillä hedelmiä on monta kymmentä ja jokainen niistä piti saada piilottaa, totta kai!
Sateenkeruupurkin kävimme tarkastamassa ennen mehua. Nyt purkki oli pystyssä ja siinä oli vettä jopa puoleen väliin! Pikaisen mehu-porkkana-pulla-keksihetken jälkeen lapset palasivat jälleen muovihedelmien pariin.
Sen jälkeen ongimme magneettikaloja. Muutaman onkimiskerran jälkeen leikki muuttuikin niin, että kalat olivat jo ongittu ja paholaiskissanpennut yrittivät napata niitä suoraan ongesta tai muusta jemmasta ja hauskaa oli. Ennen loppupiiriä lapset innostuivat vielä piirtelemään joko havaintovihkoonsa tai luokan liitutaululle, ja niinhän siinä kävi, että kerhon loppuessa halukkaita kotiin lähtijöitä ei ollut ainoatakaan.
Tällä kerhokerralla (13.10.) pääsimmekin pitkästä aikaa taas kunnolla ulos!!! Sisällä kerhopesässämme kävimme vain liimaamassa täplät turkkeihin ja siipiin, minkä jälkeen lähdimme lähimetsikköön seikkailemaan! Kerholaiset muuntautuivat sudenpennuiksi ja lähtivät tutkimaan metsikköä. Kaikenlaista sieltä löytyikin: polkuja sinne ja tänne, vaahtoa ojan vedessä, sieniä, vaahteranlehtiä, keppejä ja ihmisten heittämiä roskia. Lehtiä ja oksia oli hauskaa heittää ojaan ja katsoa kuinka pitkälle ne veden mukana kulkeutuivat ennen kuin tarttuivat kiinni johonkin tai upposivat. Yksi lehdistä ajelehti monta kymmentä metriä selvittäen pari pientä koskeakin!
Kaikista hauskinta oli kuitenkin yrittää päästä ojan toiselle puolelle. Oja on toista metriä leveä, joten hyppäämällä yli ei pääse, mutta ojan yli oli kaatunut monessa kohdassa puunrunkoja. Ne olivat kuitenkin niin liukkaita ja ohuita, etteivät edes sudenpennut pystyneet niitä pitkin ojaa ylittämään. Sopivaa ylityspaikkaa etsiessämme kiipeilimme pitkin kanjonin seinämää, jonka Myllyoja on uurtanut. Se ei ollutkaan helppoa! Seinämä on paikoin todella jyrkkä ja polut saattoivat kapeimmillaan olla vain kengän- (tai tassun-) levyisiä. Onneksi kanjonissa kasvaa paljon puita, joista saattoi ottaa tukea. Löysimme lopulta ylityspaikan (puusillan), mutta sitten tulivatkin varsinaiset ongelmat. Toisella puolella oli ihmisten kylä (muutamia taloja), jota viisaat sudenpentumme halusivat visusti karttaa. Siispä jatkoimme matkaa kanjonin seinämän suojassa, kunnes saavuimme autotielle. Sudenpennut loikkivat nopeasti tien yli ja viilettivät Oulujoen rantaan ihailemaan auringonlaskua.
Jano oli jo kova rankan kiipeilyn päätteeksi, joten pidimme mehu- ja keksitauon laskevan auringon valossa. Samassa sudenpennut huomasivat kiviä joen varressa ja eipä aikaakaan, kun niitä alkoi lennellä ison molskahduksen saattelemana veteen! Sitten alkoikin tulla hämärä ja sudenpennut halusivat lähteä takaisin kerhopesään. Palaillessamme koululle huomasimme, että täysikuu oli noussut taivaalle! Se kirvoitti pikkususista huiman ulvonnan: AUUUUUUUUUUUUUU!!!!!!!
Tarkastimme koululla sadeveden keruupurkin, joka oli ollut ainakin tiistaina vielä melkein täynnä. Nyt se oli kaatunut (tai kaadettu), mutta merkitsimme havaintovihkoihimme tiistaisen vesimäärän. Ehdimme leikkiä sisällä vielä hetken aikaa magneettikalojen ongintaa - pitihän susien saada toki syötävää retken päätteeksi – ennen kuin keräännyimme loppupiiriin.
Toivottavasti ensi kerralla on yhtä hieno sää, jotta susilauma pääsisi jälleen metsikköön seikkailemaan! AUUUUUUUUUUU!!!!!!!!!
Lähdimme luontokerhossa torstaina 20.10. komeassa aurinkoisessa säässä jälleen seikkailemaan Myllyojan metsikköön. Teimme mutkan kerhopesään vain siksi aikaa, että saimme täplät liimattua panttereihin ja perhosiin. Tällä kerralla mukaan tulikin uusi kerholainen!
Metsäseikkailulla kävimme kiipeilemässä samat ojan uurtaman kanjonin seinämät kuin edellisellä kerrallakin ja yhtä hauskaa oli! Siinä tuli liikuntaa kahdelle aikuisellekin. Eväitä syömään menimme jälleen joen rantaan. Kylläpä mehu, keksit ja omenat taas maistuivat!
Illan hämärässä lapset leikkivät lamppupiilosta joen varren pusikoissa sillä aikaa, kun aikuiset vielä söivät. Puskasta löytyi lasten lisäksi myös kaikenlaista muuta, kuten vanha polkupyörän raato. Kävimme eväiden jälkeen Myllyojan uimarannalla kahlailemassa ja taivaalle syttyviä tähtiä ihailemassa. Kahlaaminen oli niin kivaa, ettei haitannut vaikka varpaat vähän kastuivat! Rannassa kuitenkin tuuli sen verran kylmästi, että lapsia alkoi pian palella, joten lähdimme takaisin kerhopesään. Matkalla rapsuttelimme paria vastaan tullutta koiraa ja tarkistimme sateenkeruupurkin koulun pihalle päästyämme. Viikko oli ollut sen verran kuiva, että purkki olikin tällä kertaa tyhjä.
Sisällä lapset halusivat piirtää ja leikkiä koulua. Piirustuksia alkoikin syntyä vauhdilla sekä liitutaululle että havaintovihkoihin. Koululeikissä lukujärjestyksessä oli sekä biologian että maantiedon opetusta. Lapset tiesivät hienosti eri maita ja myös sen missä ne sijaitsevat kartalla!
Sitten olikin jo aika kokoontua loppupiiriin. Ensi viikolla kerho on tauolla syysloman vuoksi, mutta sitä seuraavalla viikolla jatketaan taas!
3.11.
Luontokerho olikin torstaina 3.11. tavallista jännittävämpi. Kellojen siirron vuoksi oli jo pimeä, kun aloitimme ja lisäksi ulkona kaikki oli peittynyt sakeaan sumuun! Kokoonnuimme aluksi kerhopesään Myllyojan koululle liimaamaan täplät pantterien turkkeihin ja perhosten siipiin. Sen jälkeen tarkastimme sadepurkin, jossa oli vettä vain pohjan peitoksi.
Sitten lähdimme taskulamppujen kanssa seikkailulle lähimetsikköön. Miten erilaiselta metsikkö näyttikään sumuisena ja pimeänä! Joitakin kerholaisia vähän mietitytti, että voiko siellä törmätä susiin. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että sudet pelkäävät liian paljon tullakseen keskelle ihmisasutusta. Siitä muistuikin yhdelle kerholaiselle mieleen, että mehän voisimme leikkiä taas olevamme itse sudenpentuja! Niin me olimme välillä sudenpentuja ja välillä salaisia agentteja.
Metsikön tutkiminen oli vaikeampaa taskulampun valossa, joten nyt emme voineet mennä kovin paljon polulta syrjään. Polutkin näyttivät nyt toisenlaisilta ja syvemmälle metsikköön päästyämme alkoi kerholaisia hieman pelottaa, että eksymme sinne. Tie Oulujoen varteen oli kuitenkin paikallaan ja pääsimme onnellisesti uimarannalle, missä pidimme evästauon. Mehun juonnin ja keksien syönnin välillä lapset kilpailivat siitä, kuka pyörii nopeimmin alas uimarannan mäkeä. Voittaja sai ylimääräisen keksin. Kilpailijat olivat niin tasaväkisiä, että lopulta kaikki saivat palkinnon.
Tutkimme vielä hetken uimarannan vieressä olevan niityn reunaa, mistä löytyi sammalenpehmeää heinikkoa ja merkillisiä kuoppia, ennen kuin lähdimme takaisin koululle. Lopuksi menimme vielä koulun viereiseen leikkipuistoon kiipeilemään, kiikkumaan ja ennen kaikkea pyörimään karuselliin ja hauskaa oli! Kerho loppui jälleen kerran liian aikaisin, mutta onneksi seikkailut jatkuvat taas ensi viikolla!
Kerhopesässä oli torstaina 10.11. tiukka kuri, kun koululeikki alkoi täplien liimauksen jälkeen. Kaksi lapsista toimi opettajana, ja heidän johdollaan mietittiin, että mitä eläimiä Oulussa voi nähdä. Rusakko ja orava olivat ainakin tulleet vastaan. Ulkona oli kuitenkin lämmin sää, joten päätimme pian lähteä Myllyojan metsikköön. Taskulamppujen kanssa tutkimme jälleen jokaisen Myllyojan kanjonin seinämää alas viettävän polun.
Sen jälkeen olikin evästauon paikka, joten suuntasimme uimarannalle mehulle ja keksille. Eväiden syönti sujuikin rattoisasti, sillä lapset intoutuivat kertomaan vitsejä! Syönnin lomassa oli myös mukavaa juosta uimarannan mäkeä ylös ja alas.
Seuraavaksi lähdimme tutkimaan tarkemmin uimarannan vieressä olevaa niittyä. Sielläkin kulki monta mielenkiintoista polkua. Niityllä oli myös hauska leikkiä piilosta. Kun kaikki olivat löytyneet, lähdimme takaisin koululle päin. Matkalla pysähdyimme vielä leikkipuistoon testaamaan fysiikan lakeja kiipeilemällä ja karusellissa pyörimällä. Kiihtyvyydestä ja keskipakoisvoimasta saikin kunnon tuntuman vauhdin kasvaessa karusellissa!
Lopuksi tarkastimme sadepurkin, joka oli tyhjä. Tällä viikolla ei ole sadetta tullut, vaikka kosteaa onkin ollut sumun vuoksi. Koululla leikimme vielä viimeiset piiloset ennen kotiin lähtöä. Hei hei kaikille!
17.11.
Taivas oli selkeä ja ilmassa oli pientä pakkasta torstai-iltana 17.11., kun aloitimme kerhon. Ensin liimasimme täplät pantterien turkkeihin tai perhosten siipiin. Sitten lähdimme Myllyojan koulun pihalle katselemaan tähtikuvioita. Olin tehnyt jo aikaisemmin kartongille neulalla pistelemällä malleja Otavan, Ison karhun, Pienen karhun ja Kassiopeian tähdistöistä. Kun kartongin taakse laittoi pimeässä taskulampun, kuvio näkyi aivan kuin oikeat tähdet valon loistaessa pienten reikien läpi. Katsoimme ensin taskulampun avulla mallista, että minkä näköistä tähtikuviota taivaalta pitäisi alkaa etsimään. Sitten selvitimme ilmansuunnat, mistä mitäkin tähdistöä kannattaa etsiä. Ja alkoihan niitä löytyä! Kassiopeian huomasivat kaikki heti. Se oli melkein suoraan pään päällä. Otava näkyi alempana luoteessa ja Isosta karhustakin näkyi kuono ja etutassun varpaat. Ison karhun tähdistö on sen verran suuri, että se jäi osittain puiden latvojen taakse ja katuvalotkin haittasivat himmeimpien tähtien näkemistä. Pienen karhun tähdistöä ei katulamppujen valon takia näkynytkään, mutta Pohjantähden löysimme. Itäisessä taivaanrannassa näkyi myös hyvin kirkas tähti, jota ihmettelimme kovasti. Mahtoikohan se olla planeetta? Suurin riemu syntyi kuitenkin siitä, kun näimme tähdenlentojen välähtelevän taivaalla!!!
Tähtien katsomisen lomassa lapset leikkivät koulun pihan kiipeilytelineissä. Tarkastimme myös sadepurkin, jonka joku oli nurin potkaisemisen sijaan vienyt kauas paikaltaan. No, ei siinä vettä olisi ollut kuitenkaan, sillä kulunut viikko on ollut jälleen kuiva. Ihastelimme myös pakkasen jäätämää koulun pihaa, joka kimalteli katulamppujen valossa. Lapset halusivat käydä vielä leikkipuistossa karusellissa pyörimässä, minkä jälkeen lähdimme ruokarastille. Kaikilla olikin jo kova nälkä ja koululle sisään päästyämme mehu, keksit ja mandariinit hävisivät hyvin nopeasti.
Syönnin jälkeen osa lapsista leikki leikkiä, johon liittyi kissa ja hiiriä ja agenttipingviini. Osa lapsista taas piirteli havaintovihkoon dinosauruksia ja krokotiileja. Hiirileikki vaihtui lopuksi heppaleikiksi lasten kantaessa ensin toisiaan reppuselässä ja sitten ajaessa hevosvaljakolla. Leikit olivat tietenkin aivan kesken, kun kerho loppui ja oli aika lähteä kotiin. Mutta onneksi on taas ensi kerta!
24.11.
Tällä kerralla (24.11.) olimmekin luontokerhossa sisätiloissa. Lapset jatkoivat hiiri ja kissa-leikkiään, joka jäi kesken edellisellä viikolla. Sillä aikaa piilotimme yhden kerholaisen kanssa rasioita, joissa oli kasvien nimiä. Laitoimme jokaisen rasian viereen heijastimen helpottamaan löytymistä, sillä tehtävänä oli etsiä rasiat taskulamppujen avulla pimeästä huoneesta. Kun kaikki olivat löytyneet, yhdistimme rasioissa olevien kasvien nimiä niiden kuviin. Samalla mietimme, että miten mikäkin kasvi talvehtii? Mänty ja kuusi sekä puolukka ja variksenmarja talvehtivat sellaisenaan, mutta pihlaja pudottaa lehtensä ja vain runko sekä juuret jäävät selviytymään talvesta. Kärpässienestä ja limanuljaskasta jää puolestaan eloon maanalainen sienirihmasto.
Sadepurkin lapset olivat katsoneet jo ennen kerhon alkua. Se oli jälleen kaatunut, mutta aamulla siellä oli ollut vettä kolmasosan verran. Maanantaina ja tiistaina purkissa olikin ollut lunta! Keskiviikon plussakeleillä se tosin suli vedeksi.
Seuraavaksi osa lapsista perusti heppatallin ja piti ratsastustunteja kantaen toisiaan reppuselässä. Tallilla järjestettiin myös valjakkoajeluita. Osa taas halusi laittaa ruokaa muovihedelmistä. Siitä tulikin herkullista! Evästauolla söimme mehua ja keksejä ja heppatallin hevoset halusivat tietenkin porkkanoita.
Sen jälkeen leikittiin koulua, jossa opeteltiin sienen eri osia. Sienen jalka, lakki ja maanalainen sienirihmasto tulivat tutuiksi sekä se, miltä näyttää herkkutatti. Lopuksi lapset vielä onkivat hiirileikin kissalle magneettikaloja ruoaksi, jotta sen ei tarvitsisi syödä hiiriä. Ihan viimeiseksi täytyi pitää vielä yksi ratsastustunti heppatallilla ennen kotiin lähtöä. Mitähän kivaa ensi kerralla tapahtuu?
1.12.
Aloitimme kerhon torstaina 1.12. laittamalla jälleen täplät turkkeihin ja siipiin, minkä jälkeen teimme kaikille omat tuulihyrrät. Testasimme niitä ensin sisätiloissa puhaltamalla hyrrään, mikä olikin valtavan hauskaa! Puhaltamalla hyrrää ei saanut kuitenkaan pyörimään kovin pitkään, joten lähdimme kokeilemaan niitä ulos. Ulkona tuuli puuskittain, joten suurimman osan ajasta hyrrät eivät liikkuneet. Mutta aina välillä puhalsi isompi puuska, ja silloin saimme hyrrät pyörimään tosi vinhasti!
Lämpötilan heiluminen nollan molemmin puolin oli saanut veden jäätymään ja Myllyojan koulun piha oli paikoin todella liukas. Torstai-iltana oli lauhaa, joten jään päällä oli vielä vesikerros. Lapset huomasivatkin pian, että vesi sileän jään päällä luistaa todella hyvin! Riemu oli suunnaton, kun lapset ottivat vauhtia ja liukuivat jäällä ensin polvillaan ja sitten mahallaan, eikä vaatteiden kastuminen haitannut ketään!
Sitten alkoikin olla jo nälkä ja jano, joten pidimme evästauon. Keksit, porkkanat ja mehu katosivat nopeasti. Sen jälkeen kävimme katsomassa myös viereisen urheilukentän jäätilanteen. Jää oli siellä yhtä hieno: sileä ja veden peittämä.
Paluumatkalla koululle poikkesimme vielä leikkipuistoon pyörimään karusellissa. Lopuksi kävimme katsomassa sadepurkin. Alkuviikosta siinä oli ollut jäätä, joka oli nyt sulanut pohjanpeitoksi vettä. Sitten olikin jo aika lähteä kotiin vaatteita kuivattamaan. Jospa ensi viikolla maassa olisi lunta!
8.12.
Me saimme lunta torstaiksi 8.12. ja saimme myös uuden kerholaisen!!! Kerhon aluksi liimasimme kerhopesässä pantterien ja perhosten turkkeihin ja siipiin jälleen uuden täplän. Toimme myös sadepurkin sisälle, sillä siinä oli lunta ja jäätä. Annoimme purkin sisällön sulaa kerhon ajan, ja kerhon loputtua purkissa olikin vettä neljänneksen verran. Teimme myös yhden lapsen kanssa yhteenvedon syksyn sateisuudesta piirtämällä yhdelle paperille sadepurkkeja ja niihin jokaisen viikon sademäärän. Eniten vettä oli satanut 7. – 13.10., jolloin purkki oli melkein täysi. Kuivia, tyhjän purkin viikkoja oli kolme: 14. – 20.10., 4. – 10.11. ja 11. – 17.11. Piirsimme ja väritimme myös hienon kuvan veden kiertokulusta luonnossa, jossa järvestä, joesta, merestä ja metsistä haihtunut vesi tiivistyi taivaalla pilviksi ja satoi sitten takaisin maahan.
Loput lapsista tekivät meille piirtäjille tanssiesityksiä. Tanssijat kävivät välillä katsomassa mitä piirtäjät tekivät ja piirtäjät pääsivät yleisöksi tanssiesityksiin. Esitykset olivatkin todella hyviä, melkein kuin näytelmiä, sillä niissä oli juoni ja jokaisella tanssijalla oma rooli!
Sitten oli evästauon vuoro. Mehu ja keksit loppuivat pian, minkä jälkeen päätimme lähteä ulos. Menimme Myllyojan metsikköön, joka oli nyt paljon valoisampi, kun lunta oli kaikkialla. Tällä kerralla etsiskelimme parhaat mäenlaskupaikat. Niitä löytyikin helposti, sillä ojan kanjonin seinämää saattoi lasten riemuksi huiskauttaa alas melkein mistä kohdasta tahansa! Hauskaa oli myös kulkea ojan vartta kaikkein kapeimmilla ja hankalimmilla poluilla.
Sitten oli aika palata koululle ja lähteä kotiin, vaikka intoa metsikössä möyrimiseen olisi kyllä riittänyt pidempäänkin. Ensi kerralla meillä on syksyn viimeinen kerhokerta ja vietämme pikkujoulua!
15.12.
Syksyn viimeisessä luontokerhossa torstaina 15.12. liimasimme ensin täplät turkkeihin ja siipiin ja sitten virittäydyimme jouluun kaikilla aisteilla. Seurasimme kerhopesässämme kynttiläpolkua, jossa oli viisi pistettä jokaiselle aistille. Ensin mietimme, miltä joulu maistuu? Maistuuko se karvaalta parsakaalilta, makealta sokerilta, happamalta sitruunalta, suolalta vai umamilta lihaliemikuutiolta? Lihaliemi ja suola olivat hyvänmakuisia parin lapsen mielestä, sitruuna toisten ja yksi piti jopa parsakaalistakin, mutta lapset olivat yhtä mieltä siitä, että joulu maistuu sokerilta. Seuraavalla pisteellä kuuntelimme, miltä joulu kuulostaa: kulkusen kilinältä, joululaululta vai lasten lelun piipitykseltä? Lasten mielestä joulu kuulostaa kulkuselta ja joululaululta, mutta ei lelulta. Sitten tunnustelimme, miltä joulu tuntuu: metallilta, muovilta, kylmältä lumelta, höyryävän kuumalta saunalta vai pehmeältä pumpulilta? Lapset olivat sitä mieltä, että joulu tuntuu pumpulilta ja kuumalta vesihöyryltä. Neljännellä pisteellä katsoimme, minkä värinen joulu on? Onko se lumenvalkoinen, yönmusta, kuusenvihreä, tähdenkeltainen vai omenanpunainen? Lasten mielestä joulu on tietysti omenanpunainen. Viimeiseksi haistelimme, miltä joulu tuoksuu: piparilta, kanelilta, mantelilta vai kuusenneulasilta? Yksimielinen päätös oli, että joulu tuoksuu piparilta!
Kynttiläpolun jälkeen jokainen lapsi sai pikkujoululahjaksi pussin, jossa oli pipareita, suklaata ja mandariini. Palan painikkeeksi oli mehua. Kun pussit olivat tyhjentyneet, saimme yleisön pyynnöstä ihailla jälleen lasten tekemiä tanssiesityksiä. Niiden jälkeen oli vuorossa taikatemppuja! Osa lapsista rakenteli välillä myös palikoilla ja osa piirteli. Olimme tuoneet sadepurkin sisälle, jotta siihen satanut lumi sulaisi. Vettä purkin pohjalle kertyi lopulta neljänneksen verran.
Touhuilujen aikana ulkona oli alkanut sataa isoja lumihiutaleita. Ei siis muuta kuin vaatteet päälle ja hiutaleita pyydystämään! Pienestä hiutaleesta sai 10, keskikokoisesta 50 ja isosta 100 pistettä. Kaikki saivat kiinni vaikka kuinka monta hiutaletta ja hauskaa oli! Leikimme lopuksi vielä koulun pihalla zombi-hippaa, jossa kiinniottaja oli zombi ja kiinnijääneet muuttuivat myös zombeiksi. Yhdessä he sitten alkoivat ottaa muita kiinni. Emme ehtineet päästä leikin loppuun, kun tuli aika lähteä kotiin, mutta loppiaisen jälkeen jatketaan!
Hyvää Joulua ja hauskaa Uutta Vuotta kaikille!
12.1.2012
Luontokerho palasi joulutauolta täydellä tohinalla torstaina 12.1. Kerhopesässä liimasimme ensin täplät pantterien turkkeihin ja perhosten siipiin, minkä jälkeen aloimme askarrella jokaiselle omaa kuukalenteria. Kalenterin tekeminen alkoi pyöreästä pahvikiekosta, jonka sai värittää haluamallaan värillä. Kiekkoon liimasimme ympyräksi järjestyksessä kahdeksan kuun eri vaihetta uudesta kuusta sirpin, puolikuun ja ¾-kuun kautta täysikuuhun ja samat vaiheet toisessa järjestyksessä takaisin uuteen kuuhun. Sitten teimme paperista pahvikiekon kokoisen ympyrän, jonka myös sai halutessaan värittää. Paperiympyrään leikkasimme pienen neliön lähelle laitaa ja laitoimme ympyrän keskeltä niitillä kiinni pahvikiekkoon. Pyörittämällä paperiympyrää sen neliönmuotoisesta aukosta näki pahvikiekolla olevan kuunvaiheen kuvan. Lopuksi koristelimme kuukalenterin kauniiksi kultaisilla ja hopeisilla tähdillä! Maanantaina oli täysikuu, joten torstaina kuu oli jo vähentynyt ¾-vaiheeseen. Kerhoiltana taivas oli pilvessä ja lunta tuprutti, joten emme päässeet näkemään kuuta tällä kertaa, mutta torstaiaamuna ¾-vaiheessa oleva kuu näkyi komeasti!
Askartelun lomassa lapset leikkivät itse keksimäänsä avaruuskoiraleikkiä. He myös halusivat piirrellä muitakin taivaankappaleita. Liitutaululle ilmestyivät niin Aurinko, Jupiter kuin Maakin! Osan taulusta lapset varasivat luonnolle – pienempi osa tietenkin, koska luonto on pienempi kuin avaruus – ja sinne lapset piirsivät kasveja ja eläimiä.
Touhuiluissa aika meni kiitämällä ja eväätkin olivat vielä syömättä, kun kerho oli jo melkein lopuillaan! Nopeasti järjestimme pöytään mehun ja pikkujouluista rääppiäisiksi jääneet piparit. Syömiseen ei kauan aikaa mennyt, ja pian pääsimme pukemaan vaatteet päälle ja lähtemään hetkeksi ulos lumimyräkkään.
Sadepurkin olimme kaivaneet lumen alta jo kerhon alussa ja vieneet sisälle sulamaan. Purkki oli kukkuroillaan lunta, kun se pienen etsiskelyn jälkeen hangesta löytyi. Kun lumi oli sulanut, purkki olikin täynnä vettä!
Tällä kerralla emme ulos kunnolla ehtineet, mutta ensi viikolla yritetään uudelleen. Heipä hei siihen asti!
19.1.
Revontulet loimusivat kerhopesässä torstaina 19.1! Kerroimme ensin toisillemme kokemuksistamme revontulista - lähes jokainen oli nähnyt ainakin vihreitä, mutta jotkut myös keltaisia. Sitten ihastelimme kirjasta kuvia kauniisti aaltoilevista ja jopa spiraalin muotoon kiertyneistä vihreistä, keltaisista, sinertävistä ja punaisista revontulista. Olimme laittaneet jo heti kerhon alussa täplät turkkeihin ja siipiin ja nyt osa lapsista jatkoi askartelemista tekemällä revontulitaulun. Askartelut aloitimme liimaamalla tukevalle pahville mustaa kangasta yötaivaaksi. Sitten leikkelimme värillisestä paperista erimuotoisia revontulia, joita liimasimme taivaan täyteen. Osa lapsista halusi leikkiä ja sillä aikaa kun muut askartelivat he ehtivätkin olla kissaa ja hiirtä, heppatallia sekä koulua, jossa opeteltiin tuntemaan kärpässieni.
Taivas oli kerhoiltana pilvessä, joten emme päässeet näkemään mikä kuun vaihe oli menossa. Katsoimme vaiheen kuitenkin edellisellä kerralla askartelemastamme kuukalenterista. Vaihe vaihtuukin todella nopeasti. Maanantaina oli ollut täysikuu, mutta torstaihin mennessä kuu oli kaventunut jo sirpiksi! Kuun ihmettelyn jälkeen pidimme evästauon. Leikkiessä ja askarrellessa oli tullut niin kova nälkä, että mehua ja keksejä olisi mennyt enemmänkin kuin oli mukana.
Lunta kukkuroillaan olevan sadepurkin olimme tuoneet taas sisälle sulamaan heti kerhon alussa. Kerhon loppuun mennessä se oli jälleen täynnä vettä! Lunta on satanut viime viikkoina niin hyvin, että sitä ovat auraustraktorit puskeneet suuriksi lumivuoriksi kaikkialle. Eväiden jälkeen lähdimmekin ulos leikkimään ja ihan ensimmäiseksi kiersimme koulun ympärillä katsastamassa parhaimmat lumivuoret. Ykköseksi nousi se, josta ylsi viereisen puun oksaan. Oksan avulla oli mahtavaa heilauttaa itsensä vuorelta alas!
Vilkaisimme sitten leikkipuiston, mutta siellä oli niin paljon lunta että puiston parhaassa laitteessa, karusellissa, pyöriminen ei oikein onnistunut. Niinpä menimme urheilukentälle jäädytetylle jäälle luistelemaan. Jää oli niin tasaista ja liukasta, että kengät luistivat todella hyvin! Jalkojen lisäksi liukuminen onnistui tietysti myös mahallaan ja selällään. Lapset keksivät lisäksi laittaa kännykästä kuulumaan musiikkia ja tanssivat jäällä musiikin tahtiin. Hauskinta oli kuitenkin ottaa mahdollisimman kovat vauhdit ja liukua toisten jalkojen välistä! Tunnelista sai pitemmän, kun meitä oli monta peräkkäin jalat harallaan. Hyvät naurut saatiin etenkin silloin, kun vauhti loppui kesken liu’un ja liukuja jäi jumiin keskelle tunnelia!
Kaksi tuntia kului taas vauhdilla ja oli kotiinlähdön aika. Lapset pakkautuivat luistelukentän laidalla kahteen pulkkaan ja suuntasimme koulua kohti. Hei vaan ensi kertaan! Silloin rakennammekin linnunpönttöjä.
26.1.
Kerhopesän sijaan marssimme torstaina 26.1. Myllyojan koulun puukäsityöluokkaan. Tällä kerralla rakentaisimme jokaiselle omat linnunpöntöt! Rakentamisessa avuksi tulivat kolme puuseppämestaria, joilla on pitkä kokemus linnunpönttöjen tekemisestä. Aluksi he kertoivat minkälaisia pönttöjä voi tehdä sekä kuinka niitä tehdään ja hoidetaan. Kerholaisille selvisi, että pönttöjä voi tehdä laudasta, mistä mekin omamme teemme, ja jopa kokonaisesta puunrungon pätkästä, joka koverretaan ontoksi. Tärkeää oli tehdä pöntöstä sellainen, että sen voi puhdistaa. Sitä varten aukeavaksi saattoi tehdä joko pöntön pohjan, katon tai kokonaisen seinän! Mestarit teroittivat, että pönttö täytyy puhdistaa joka vuosi, jotta tauteja aiheuttavat pöpöt ja syöpäläiset saadaan häädettyä. Paras aika puhdistukseen on pakkasella, jolloin lintukirput ovat horroksessa. Lapset tiesivät ja hoksasivat hurjan hienosti vastaukset mestarien kysymyksiin. Esimerkiksi pöntön pohjaan kairataan reiät tietysti ilmanvaihdon vuoksi. Mutta myös, jotta pönttöön mahdollisesti tuleva vesi pääsisi valumaan pois ja lintujen peti pysyisi kuivana, kuten yksi mestareista tarkensi. Mietimme yhdessä myös, että voiko pönttöön laittaa linnuille jo valmiiksi pesätarvikkeita? Ei kuulemma kannata. Nyt teemme pöntöt tiaisille, jotka haluavat tehdä itse pesänsä alusta loppuun. Toisille, kuten vesilinnuille, taas pönttöön pitää laittaa sammalta tai heinää, jotta ne huolisivat sen kodikseen.
Sitten kaikille jaettiin pönttöjen pohjapiirustukset, joista katsoimme, että millaisista palasista pönttö rakennetaan. Siihen pitää tulla korkeampi takaseinä, matalampi etuseinä ja yläreunasta viistot sivuseinät. Sitten tarvitaan rei’itetty pohja ja katto, joka tehtiin tällä kertaa säänkestävästä levystä. Lopuksi tehdään tietenkin aukko, josta linnut pääsevät kulkemaan. Sen pitää olla juuri oikeankokoinen, että tiainen mahtuu sisään, mutta munia ja poikasia syövät eläimet, kuten oravat, eivät. Tiaiselle hyvä reiän koko on 3 cm. Reiän ympärille kannattaa lisäksi ruuvata metallilevy, jotta tikka tai orava ei pääsisi sitä suurentamaan.
Kun ohjeet oli käyty läpi, jokainen puuseppämestari sai omat oppityttönsä ja -poikansa. Rakennustarvikkeet laitettiin valmiiksi ja työt aloitettiin. Ensin mitattiin laudasta oikeanmittaiset palaset ja merkittiin lautaan kohdat mistä sahataan. Jokainen joka halusi, pääsi kokeilemaan sahaamista. Vaikka se olikin raskasta, työ oli niin hauskaa, että lapset tekivät sitä todella sinnikkäästi! Välillä piti toki pitää taukoja ja käydä vähän juoksemassa. Kun pöntön seinät olivat valmiit, pidimme evästauon. Sahaamisessa olikin tullut jano ja nälkä ja mehu sekä keksit maistuivat niin lapsille kuin aikuisillekin.
Tauon jälkeen aloitimme pönttöjen kokoamisen. Lapset ruuvasivat innoissaan akkuporakoneella seiniä kiinni toisiinsa. Sitten tehtiin pohja. Reikien kairaaminen pohjaan oli niin mieluista, että pienimmällä kerholaisella (4-vuotias) olisi syntynyt niitä enemmänkin kuin tarvittavat viisi! Teimme myös oviaukon. Se olikin vähän hankalampaa, sillä reikä piti porata hieman viistoon. Onneksi mestarit olivat auttamassa tässäkin kohdassa.
Touhutessa aika meni niin nopeasti, ettemme saaneet pönttöjä aivan valmiiksi, mutta jatkamme niiden tekemistä ensi kerralla. Sadepurkkikin jäi tällä kerralla sulattamatta, mutta uusi kuu oli ollut maanantaina ja onneksemme saimme nyt ihastella kasvavan kuun sirppiä taivaalla!
2.2.
Linnunpönttötalkoot jatkuivat Myllyojan koulun puukäsityöluokassa torstaina 2.2. ja kerholaiset kävivät innolla työhön! Suurimmasta osasta pönttöjä puuttuivat katot ja kahdesta myös pohjat, jotka ruuvattiin nyt paikalleen. Pohjiin kairasimme myös reiät. Yhdellä kerholaisella ei ollut vielä pönttöä ollenkaan, mutta edellisellä kerralla harjaannuimme jo niin hyviksi rakentajiksi, että se valmistui todella nopeasti! Kaikkiin pönttöihin piti vielä kiinnittää oviaukon ympärille reiällinen metallilevy ja kaksi rimaa selkäpuolelle molempiin reunoihin, jotta pöntöt jäävät hieman irti puun rungosta kun ne ripustetaan paikalleen. Tällöin runkoa pitkin valuvaa sadevettä ei mene niin paljon pönttöön ja pesä pysyy kuivana. Lopuksi porasimme pöntön seiniin kaksi reikää, josta kiinnitysnaru pujotetaan. Sitten ne olivatkin valmiita!!!
Rakentamisen lomassa lapset kävivät koulun käytävällä leikkimässä koiraleikkiä. Koiraperheen temmellys oli niin vauhdikasta, että lapsille tuli pian nälkä ja jano. Vettä oli käyty juomassa jo aiemmin, mutta pidimme kesken nikkaroinnin myös evästauon. Silloin hörpättiin veden lisäksi mehua ja syötiin keksejä.
Sadepurkkia emme taaskaan ehtineet sulattaa. Kuun vaihe kuitenkin oli helppo selvittää, sillä ilma oli kylmä ja taivas pilvetön ja melkein ¾-vaiheeseen kasvanutta kuuta ei voinut olla huomaamatta. Puolikuu olikin ollut jo tiistaina.
Nämä linnunpöntöt jokainen kerholainen voi ripustaa kotinsa lähellä olevaan puuhun, mutta teemme keväällä retken myös Myllyojan metsikköön ja viemme sinnekin pönttöjä. Yksi puuseppämestarimme kertoi, että pönttöjä ei välttämättä tarvitse kiinnittää puuhun hirveän ylös. Puolitoista – kaksi metriä on hyvä korkeus ja pöntön puhdistaminenkin on silloin helpompaa, kun ei tarvitse kiivetä tikkaille.
Lapset olivat niin kiinnostuneita puutöistä, että kyselivät voisiko niitä jatkaa. Mietimmekin ensin lintulaudan rakentamista, mutta sitten yksi puuseppämestareista ehdotti, että voisimme tehdä pönttöjä pistiäisille! Se oli niin hauskankuuloinen ajatus, että lapset innostuivat heti! Ensi kerralla tutustumme kuitenkin eri eläinten jälkiin ja ehkä pakkasetkin ovat silloin jo hellittäneet niin, että pääsemme taas ulos!
9.2.
Linnunpönttöjen rakentamiskerroilla emme liimanneetkaan täpliä pantterien turkkeihin ja perhosten siipiin, joten torstaina 9.2. niitä saikin laittaa kolme! Saimme tällä kerralla myös uuden kerholaisen! Kun täplät olivat paikoillaan, lapset halusivat leikkiä omia leikkejään. Osa kerholaisista karautti heppatallille, kun taas osa muuttui dinosauruksiksi. Dinojen pesässä olikin jännät paikat, sillä poikanen oli syntymässä. Vaikka kaikki tietenkin tietävät, että dinosaurusten poikaset kehittyvät munissa, tämä dinosauruslaji synnyttikin eläviä poikasia. Synnytys kesti kauan, mutta lopulta maailmaan putkahti pieni, herttainen dinovauva ja onnellinen emo pääsi hoitamaan pienokaistaan!
Tällä kertaa katsoimme sadepurkin. Se oli jälleen kukkuroillaan lunta, mutta vettä siitä ei sisällä sulattelun jälkeen tullutkaan kuin vajaa puoli purkillista! Olisimme katsoneet kuun vaiheenkin, mutta taivaalla oli pilviä niin paljon, ettei sitä näkynyt. Täysikuu oli kuitenkin ollut tiistaina, joten nyt kuu olisi ollut vähenemässä ¾-vaiheeseen.
Katselimme myös kuvia eri eläimistä ja niiden lumelle jättämistä jäljistä. Kuvia oli metsäjäniksestä, oravasta, ketusta, saukosta, porosta, hirvestä, karhusta ja myyrästä. Sen, minkälaiset jäljet metsäjänis jättää, tiesivät kaikki. Oravan jäljet taas oli kuvattu vähän hassusta kulmasta niin, ettei niitä tahtonut tunnistaa. Karhun jälki oli valtava, suurempi kuin aikuisen miehen käsi! Poron jälki taas oli sitä paljon pienempi. Kettu oli vain suloinen.
Seuraavaksi söimme eväät ja lähdimme ulos. Pakkanen oli hellittänyt niin, että saatoimme mennä läheiselle luistelukentälle luistelemaan. Järkytys oli suuri, kun huomasimme että kentältä tuli savua! Jotkut olivat kasanneet mainoslehtiä keskelle kenttää ja sytyttäneet ne palamaan! Syyllisiä ei tietenkään enää paikalla näkynyt. Ryhdyimme saman tien sammuttamaan tulta kantamalla sylikaupalla lunta kytevään lehtikasaan. Pian palo sammuikin ja sillä aikaa, kun odottelimme tuhkan jäähtymistä, osa lapsista kävi hakemassa koululta kaksi pulkkaa, joihin lastasimme roskat.
Onneksi palo ei ollut suuri ja saimme nopeasti sen siivottua. Ehdimme vielä vähän aikaa liukumaan kengillä jäällä. Liu’ut jäivät tosin nyt lyhyemmiksi kuin edellisellä luistelukerralla, sillä jää oli paljon nihkeämpää. Sitten meillä pitikin jo lähteä takaisin koululle tyhjentämään pulkat roskikseen. Kerhoaika loppui taas liian pian, mutta viikon päästä jatketaan taas!
16.2.
Torstaina 16.2. aloitimmekin kerhon eväiden syönnillä. Kun mahat olivat täynnä, painelimme tulevan laskiaisen kunniaksi Myllyojan uimarannalle pulkkamäkeen! Menomatkalla pyörähdimme luistelukentän kautta, joka oli peittynyt lumen alle. Kevyttä, höytyväistä puuterilunta oli kiva kahmia käsillä jään päältä isoiksi kasoiksi. Uimarannalla jotkut olivat kasanneet keskelle mäkeä lunta korkeammaksi lähtöpaikaksi ja tehneet siitä alaspäin kourun, joka päättyi suureen hyppyriin. Paikka oli siis toisin sanoen aivan vastustamaton. Ensi alkuun lapsia tosin hieman hirvitti, mutta ei mennyt kauankaan, kun hyppyristä jo hypättiin joko pulkan kanssa tai ilman! Hauskaa oli loikata pulkasta juuri hyppyrin nokalla ja tulla maahan jaloilleen ennen pulkkaa! Kourussa pysyminen oli sen verran hankalaa, että välillä pulkka heilahti ulos kourusta ja kokonaan ohi ison ja leveän hyppyrin. Aluksi se harmitti, mutta sitten hyppyrin ohittamisesta tulikin hauska leikki!
Lapset tykkäsivät mäenlaskusta niin paljon, että siinä meni matkoineen toista tuntia. Vilu kuitenkin ajoi meidät lopulta kerhopesään lämmittelemään. Siellä pidimme heti kärkeen toisen evästauon. Kylläpä mehu ja keksit maistuivatkin hyvältä ulkoilun jälkeen! Sitten liimasimme täplät panttereihin ja katsoimme kuun vaiheen kuukalenterista. Puolikuu oli ollut tiistaina, ystävänpäivänä, ja nyt kuu olisi vähentynyt jo sirpiksi, jos sen olisi pilviltä nähnyt. Yritimme myös määrittää viikon sademäärän, mutta vaikka toimme lunta kukkuroillaan olevan sadepurkin sisälle sulamaan jo ennen pulkkamäkeen lähtöä, lumi ei tällä kertaa ehtinytkään sulaa. Sademäärän määritys ei siis onnistunut. Pelasimme kuitenkin muistipeliä, jossa löydettävät parit olivat eläin ja sen lumelle jättämä jälki. Siitä lapset innostuivatkin niin, että halusivat pelata monta erää!
Vaikka kerhoaika oli jo loppunut, lapset halusivat vielä onkia magneettikaloja. Siitä tulikin varmaan kaikkien aikojen nopein kalareissu! Viimein kuitenkin sanoimme heipat toisillemme ja lähdimme kotiin odottamaan ensi viikon kerhoa.
