Elinympäristö

keskustan kehittämisestä

PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Ilmari Juutilainen   
06.06.2010 16:12
Yhdyskuntarakennekampanjan porukka oli torstaina 3.6 osallistumassakaupunginvaltuuston ja kaupunkilaisten keskustelutilaisuuteen Oulun keskustan kehittämisestä. Lyhyesti sanottuna päivän anti oli seuraava: Keskustan kehittämisen tavoitteissa ja suunnitelmissa oli erittäin paljon hyviä näkökohtia, (vaikka kallioparkkia ei vielä ole haudattu): kävelykeskustaa laajennetaan, puistoista huolehditaan, asuntoja rakenentaan lisää, pyöräilyolosuhteuta, joukkoliikennekatua ja cityliikennettä kehitetään. Uudelle kaupparakentamiselle varataan kohtuullisen paljon neliöitä, mikä ei kuitenkaan tunnu huonolta ratkaisulta, keskustelujen perusteella todennäköisesti neliöt täyttyvät hitaasti, jos koskaan. Pysäköinnin järjestäminen on kuitenkin keskeisellä sijalla eri vaihtoehdoista päätettäessä. Tässä kirjoituksessa kirjataan ylös tilaisuudessa esiin nousseet huomiot keskustan kehittämiseen liittyen.

Keskustan kehittämisen yhtenä tavoitteena tulee olla liikennetarvetta vähentävä vaikutus koko Oulun seudun yhdyskuntarakenteeseen. Liikkumistarpeeseen vaikuttaa, että mitä palveluita keskustaan sijoitetaan ja kuinka paljon keskustaan sijoitetaan uusia työpaikkoja ja asuntoja. Päätöksenteon tueksi eri vaihtoehtoja on vertailtava myös tästä näkökannasta käsin, esimerkiksi yhdyskuntarakenteen ympäristövaikutusten asiantuntijalta pyydetyn lausunnon avulla.

On hyvä, että keskutaa kehitetään ja että keskusta laajenee Torinrantaan ja erityisesti Raksilaan. Raksilaan päin laajentuminen mahdollistaa lyhyen tähtäimen liikenneongelmien ratkaisun, sillä sieltä päin löytynee tilaa, jonne pysäköinti voidaan järjestää edullisesti. Lähiöiden kehittämistä ei kuitenkaan saa unohtaa: ideaalitilanteessa omasta lähiöstä löytyy tarvittavat palvelut ja vapaa-ajanviettopuitteen kaikenikäisille - tällöin keskustaan ei tarvitse usein poiketa ja liikennetarve on pienempi. Sopiikin kysyä: kumpi on tärkeämpää keskustan vai lähiöiden kehittäminen? Etteme vain innostu kehittämään keskustaa vierailijoille ja ulkopaikkakuntalaisille ja unohda samalla Oulun seudun omien asukkaiden tarpeita?

Keskustan kehittämissuunnitelman lähtökohta ei voi olla ostovoiman kasvun jatkuminen menneiden vuosikymmenten trendin mukaisesti. Ilmastopoliittiset sitoimukset, maapallon luonnonvarojen oikeudenmukainen jako ja kestävän kehityksen sitoumukset eivät tätä mahdollista. Oletuksena vuoden 2030 tilanteesta tulee olla luonnonvaroja runsaasti kuluttavien tavaroiden ja palveluiden nykyistä selvästi pienempi kysyntä ja nykyistä vähäisempi henkilöautoliikenne.  Tässä valossa suunnitelman lähtökohtana oleva ostovoiman kymmenien prosenttien nousu seuraavan 15 vuoden aikana ei vaikuta realiselta. Perusteeksi eivät käy myöskään laskelmat lakisääteisistä pysäköintipaikoista - ilmastopolitiikasta on jo haistettavissa, että lakisääteinen velvoite pysäköintipaikkojen rakentamiseen tulee poistumaan.

Keskustelussa esillä olleet suurehkot toimet olemassaolevan, toimivan rakennuskannan purkaminen ja uudelleenrakentaminen ei vaikuta tehokkaalta luonnonvarojen käytöltä (paitsi jos samalla parannetaan merkittävästi energiatehokkuutta).

Keskustan kehittämissuunnitelmasta käytävään keskusteluun on suositeltavaa osallistua kaupungin tätä varten avaamalla keskustelufoorumilla.




Ei vielä yhtään kommenttia.
Kommentoi artikkelia:
Kirjaudu sisään keskustelualueelle kommentoidaksesi
Viimeksi päivitetty 06.06.2010 16:38
 
Yhteystiedot: p. 045 639 5311 olsy@sll.fi
Webmaster
Kirjaudu