Palvelut

YM hyllytti Jyväskylän Eteläportin

PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut OLSY   
16.04.2009 08:23

YM hyllytti Jyväskylän Eteläportin kauppakeskussuunnitelman

 
Tuoreet uutiset kertovat ympäristöministeriön jättäneen maakuntakaavasta pois Jyväskylään suunnitellun kauppakeskuksen. Syynä olivat kauppakeskuksen liikennetarvetta lisäävä ja yhdyskuntarakennetta hajauttava vaikutus, lisätietoa kuntalehden uutisesta.

Suunniteltu Eteläportin alue levittäytyy Tampereelle johtavan 9-tien molemmille puolille ja on 5 minuutin ja 7 kilometrin automatkan päässä Jyväskylän keskustasta. Suunnittelualueen vieressä sijaitsee Keljon asuinalue. Aivan täysin pöljältä suunnitelma ei näiden tietojen perusteella näytä – ainakin, jos vertailu tehdään tiettyihin Oulun alueen kauppakeskussuunnitelmiin. Kauppakeskukseen liittyvät ympäristövaikutuksen arvioinnit näyttävät kyllä hatarilta tai suorastaan olemattomilta, ehkä tämä on osasyy hyllytyspäätökseen. Kaiken lisäksi hanke oli jo pitkällä, ensimmäisen vaiheen toteuttaja oli valittu jo vuosi sitten ja yksityiskohtaiset rakentamissuunnitelmat olivat jo melko valmiina.
 
Mitä tästä voidaan implikoida Oulun seudulle? Selvä johtopäätös on, että suuria kauppakeskuksia ei voida rakentaa ilman, että vaikutukset liikennetarpeeseen ja yhdyskuntarakenteeseen arvioidaan perusteellisesti. Toinen johtopäätös on, että päätös lisää tarvetta arvioida kaikki Oulun seudun kauppakeskushankkeet uudelleen puhtaalta pöydältä – OLSYn jättämän aloitteen mukaisesti.

Ei vielä yhtään kommenttia.
Kommentoi artikkelia:
Kirjaudu sisään keskustelualueelle kommentoidaksesi
Viimeksi päivitetty 08.05.2009 12:57
 
Yhteystiedot: p. 045 639 5311 olsy@sll.fi
Webmaster
Kirjaudu